Koirat ovat aina olleet minulle "se juttu" elämässä. Siitä lähtien kun opin lukemaan ja sain kirjastokortin alkoi koirarotujen opiskelu. Kohta neljännesvuosisata on vierähtänyt nenä koirakirjoissa kiinni, eikä innostus ole laantunut. Yleisesti olen valtavan eläinrakas, ja ilokseni olen saanut elää monenlaisten eläinten kanssa, mutta koirat veivät voiton. Jos minulla joskus on enemmän aikaa ja tilaa, niin toivon saavani fretit uudelleen elämääni, niitä veijareita on kovasti ikävä. Ja sitten joskus, kun jään koirahommista eläkkeelle, otan seuralaisekseni pitkäaikaisen haaveeni, siamilaisen.

Vuonna 1993 saimme pitkän maanittelun seurauksena äitimme suostumaan koiran hankintaan. Näin elämäämme saapui suloinen norpanpoikanen, kultainennoutaja Pepponen. Teimme tietämättöminä Pepposen kanssa kaikki mahdolliset virheet mitä koiran kanssa voi tehdä, mutta meidän onneksemme se oli niin hyvä koira ettei ollut siitä moksiskaan. Koko koiraharrastukseni lähti liikkeelle Pepposesta. Sen avulla opettelin trimmaamista, kouluttamista ja esittämistä. Komeana, mutta kastroituna, koirana sain kilpailla Pepposen kanssa menestyksekkäästi match show:eissa, ja pari kertaa vähemmän menestyksekkäästi toko-kokeissa.

Ilman Pepposta lapsuuteni ja nuoruuteni olisi varmasti ollut hyvin erinäköinen, joten onneksi saimme äitimme antamaan periksi koiran hankinnassa. Niin ihana kuin Pepponen olikin, niin toista kultaistanoutajaa minulle tuskin tulee. Yhtenä syynä se, että haluan koirani olevan välinpitämättömämpi vieraita kohtaan, ja toiseksi syyksi se, että sitä irtokarvaa oli joka paikassa, ihan koko ajan.. Ihana koira kuitenkin!

Ajan saatossa perheeseemme tuli lisää koiria, pinseripoika Roope ja Petit basset Kimu. Kimu oli aikuinen kodinvaihtaja, jolla oli ikävämpi menneisyys, joten se sai erityisen paikan sydämessäni. Pepposesta aika jätti, ja minulle tuli aika lentää pois pesästä, ja Kimu lähti mukaani.

Olen aina ollut enemmän kiinnostunut isoista koirista, mutta viehätyin kovasti bassetin iloiseen ja jääräpäiseen luonteenlaatuun. Joten, kun aika oli sopiva toisen koiran hankintaan, niin pakkohan se oli ottaa toinen bassetti. Pieni koira sopi myös paremmin silloiseen elämäntilanteeseeni, joten Nappi-riiviö tuli taloon. Napista sainkin vallan mahdottoman reippaan harrastuskaverin.

Haaveissa kummitteli edelleen ison koiran ottaminen. Mahdollisia rotuja olin miettinyt pitkään, ja muutamia vaihtoehtoja minulla oli, ja niistä bouvier kärkipäässä. Bouvierissa minua viehätti eniten luonne, se tuntui olevan juuri sellainen mitä koiralta haluan. Fiksu, rohkea, omalle perheelle lojaali vahti, joka sopii monenlaiseen harrastamiseen. Bouvierilla on myös terveyspuoli kunnossa, joten olin myyty. Ulkonäkökin oli juuri passelin juro ja tuima, enään ei tarvitsisi pysähtyä lenkeillä montaa kertaa, kun kaikki haluaa rapsuttaa iloisia pieniä bassettejani, jes! Näin asteli elämääni ensimmäinen bouvier Velho, joka mahtavalla luonteellaan varmisti sen, että bouvier minulla tulee olemaan jatkossakin.

Velho on ollut tuki ja turvani, johon voin aina luottaa. Kaikille koirilleni olen varmasti ollut tärkeä, mutta Velhon silmistä näkee, että minä olen sille vielä enemmän, koko maailma. Tapahtui ympärillä mitä tahansa, niin mammaa ei jätetä! Velhon tyttärellä Lunalla on paljon samaa omistautuneisuutta kuin isälläänkin, mutta härkäpäisyys vie neidillä usein voiton. Huumorintajuiset ja itsepäiset partanaamat ovat koiria minun makuuni. Koiralla täytyy olla mielipiteitä ja omaa tahtoa.

Koiraharrastuksista agility on minun lempilapseni, mutta pidän myös tokosta, rallytokosta ja jäljestämisestä. Agilityä olen harrastunut vuodesta 2003 lähtien koirieni ehdoilla. Sen verran kunnianhimoinen olen, että harrastusten tavoitteena minulla on kisaaminen, mutta jos se ei jonkun koiran kanssa syystä tai toisesta onnistu, niin sitten harrastetaan omaksi iloksemme. Tärkeintä on, että koiralla ja minulla on kivaa, tuloksia tulee jos on tullakseen. Näyttelyissä käyn myös mielelläni, sekä esittämässä koiria että vain katsomassa. Tavoitteenani on jonain päivänä tulla koirien ulkomuototuomariksi.

Suomen Kennelliiton jäsen olen ollut vuodesta 1996 lähtien, Suomen Bassetkerhoon liityin vuonna 2003 ja Suomen Bouvier yhdistykseen vuonna 2009. Olen ollut Kennelliiton pätevöity kehätoimitsija vuodesta 2010 lähtien ja luonnetestikoetoimitsijan pätevyyden sain vuonna 2014. Yhdistystoiminta on myös aina kiinnostanut minua. Aikoinaan toimin aktiivisesti frettiyhdistyksissä, ja nykyään Suomen Bouvier yhdistyksessä.

Kasvattajan peruskurssin suoritin vuonna 2014, ja kasvattajan jatkokurssin suoritin vuonna 2015. Olen allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen, ja kennelnimi minulle myönnettiin vuonna 2016. Nimi Aavekarhun on mielestäni hyvin bouvieria kuvaava. Bouvier on karhumainen vahva koira, joka liikkuu ketterästi ja hiljaa kuin aave.

Kasvatukseni pääpaino tulee olemaan bouviereissa, mutta petit bassetin pennutkin ovat mahdollisia, jos löytyy tervettä jalostusmateriaalia. Pentuja teetetään vain tarkkaan harkituista yhdistelmistä. Bouvierissa haluan vaalia hyvää rodunomaista luonnetta ja ylläpitää hyvää terveyttä. Terveyteen kuuluu myös rodunomainen ulkonäkö, koska rotumääritelmän mukainen bouvier on rakenteeltaan tasapainoinen, terve ja kestävä. Erityisesti arvostan hyviä liikkeitä, joihin tarvitaan oikea rakenne ja temperamentti. Luonteen pitää pysyä rohkeana, tasapainoisena, lojaalina ja työhaluisena.

Bouvierit ja petit bassetit ovat upeita koiria, ja toivottavasti pysyvätkin sellaisina vielä pitkään.

- Minna Tuominen

2016