Bouvier des Flandres
Bouvier on vanha ranskalais-belgialainen työkoirarotu. Sen tehtäviin kuului muun muassa omistajansa omaisuuden vartiointi, karjan siirtämisessä auttaminen ja taakkojen vetäminen.
Bouvier on säänkestävä, pääsääntöisesti terve, pitkäikäinen ja omalle perheelleen lojaali vahdin jörrikkä, joka haluaa osallistua perheen askareisiin.
Bouvier on arkielämässä rauhallinen, jos sille tarjotaan riittävästi työtä tehtäväksi, pelkäksi sohvakoiraksi bouvier harvoin soveltuu, varsinkaan jos haluat sohvasi pysyvän ehjänä.. Bouvier siis tarvitsee työtä ja nauttii sen tekemisestä. Se mitä se työ on, on koirakohtaista. Bouvier soveltuu lähes mihin tahansa koiraharrastuslajeihin, kunhan pitää tulostavoitteet realistisina ja etenee koiran ehdoilla. Tänä päivänä bouvierien kanssa kilpaillaan menestyksekkäästi ja tehdään tuloksia mm. palveluskoiralajeissa, pelastuskoirakokeissa, agilityssä, tokossa, rallytokossa, vesipelastuksessa, koiratanssissa ja paimennuksessa.
Energisenä ja isona koirana bouvier tarvitsee päivittäin paljon liikuntaa. Hyvä lihaskunto auttaa myös koiraa pysymään hyvässä kunnossa vanhanakin.
Nuoren koiran kanssa tulee kuitenkin olla varovainen, ettei rasita sitä liikaa kasvuaikana. Riittävä lepo on tärkeää niin nuorelle kuin aikuisellekin koiralle.
Bouvierista saa oivan lenkkeilykaverin säällä kuin säällä, vaikka pidemmällekin vaellusretkelle. Ja jotta lenkkeily olisi miellyttävää molemmille, täytyy hihnakoulutukseen panostaa jo heti nuoresta koirasta lähtien. Bouvier on iso ja vahva koira, joka ei automaattisesti ole sosiaalinen ympäristöään kohtaan, ja monilla myös vietit vievät helposti liikkuvien kohteiden jahtaamiseen.
Alkuperältään bouvier on itsenäisesti työskentelevä koira, ja se näkyy bouvierissa vielä tänäkin päivänä. Bouvierin koulutus ei ole yhtä helppoa kuin esim paimenkoirilla tai noutajilla, jotka ovat jalostettu tekemään yhteistyötä ihmisen kanssa. Bouvierilla on omaa tahtoa ja tietynlaista itsepäisyyttä, se usein luulee tietävänsä ihmistä paremmin miten asiat kuuluu tehdä. Oikealla motivoinnilla, pitkäjänteisyydellä ja huumorintajulla bouvierin kanssa saadaan kyllä koulutuksessa tuloksia aikaiseksi. Jokainen bouvier vaatii vähintään huolellisen peruskasvatuksen ja sosiaalistamisen, jotta siitä tulee tasapainoinen ja ympäristölleen turvallinen aikuinen.
Koulutuksen ja liikunnan lisäksi bouvier tarvitsee säännöllistä turkinhoitoa. Bouvierilla on kaksinkertainen turkki, runsas pohjavilla ja karkea päällyskarva. Turkin runsaus ja kasvuvauhti on koirakohtaista, toisilla riittää kampaus parin-kolmen viikon välein ja toiset vaativat viikoittaista ahkeraa kampaamista, jotta turkki pysyy takuttomana. Karkea karva ei itsestään juurikaan irtoa ja pohjavilla helposti takkuuntuu päällyskarvan sekaan. Bouvierin turkkia hoidetaan nyppimällä ja kampaamalla. Turkin voi myös ajella tai leikata saksilla, mutta silloin se usein menettää karkeutensa ja säänkestävyytensä.
Jos olet valmis huolehtimaan bouvierin riittävästä liikunnasta, koulutuksesta ja turkin hoidosta, saat itsellesi ikuisen ystävän ja suojelijan, joka elää ja hengittää omaa perhettään varten.